Tapiolan kirkko on yksi Tapiolan keskustan 1900-luvun modernia arkkitehtuuria edustavista suojelluista rakennuksista. Vuonna 1965 valmistunutta ja 1992 laajennettua rakennusta kunnostetaan nyt rakenteiden, talotekniikan ja kirkon alueen osalta. Hanke toteutetaan allianssihankemallilla, eli hankkeen keskeiset sidosryhmät vastaavat projektin suunnittelusta ja toteuttamisesta yhteisellä organisaatiolla ja tekevät yhdessä hankkeeseen liittyvät päätökset.
Valvontakonsultit edustavat allianssissa hankkeen tilaajaa, Espoon seurakuntayhtymää. Valvojillamme on tärkeä rooli hankkeen onnistumisessa, sillä heidän tehtävänä on varmistaa rakennus- ja talotekniikkatöiden suunnitelmien mukainen edistyminen. ”Parhaimmillaan valvojat tuottavatkin urakoitsijalla sopimuksen mukaisen suorituksen”, toteaa hankekehitysinsinööri Mika Heimala Espoon seurakuntayhtymältä. Mitä talotekniikkavalvojien työ sitten tarkemmin ottaen on ja mikä työssä innostaa?
LVI-valvojamme Mika kertoo, että työ on mm. asennusten laaduntarkastusta ja työmaan etenemisen seurantaa. Hänen viikoittaiset työtehtävänsä kattavat uusien LVI-asennusten tarkastamista ja työn vertaamista suunnitelmiin. Projektin meneillään olevassa vaiheessa mm. tarkastetaan ja dokumentoidaan peittyvät asennukset. Mika toimii myös tilaajatahon projektipäällikön apuna ja edustaa häntä allianssin projektiryhmässä. Sähkötöiden valvojan työ keskittyy nimensä mukaisesti työmaan sähköasennuksiin. ”Tässä hankkeen vaiheessa agendalla on asennusten tarkastusten ja työmaan seurannan lisäksi myös tuotteiden valintoja ja hyväksyntöjä”, kertoo sähkötyönvalvojana toimiva Santeri. Vanhan rakennuksen tekniikan suunnitelmia tarkastellaan ja täsmennetään hankkeen edetessä yhdessä hankeosapuolien kanssa. Valvojien työ pitää sisällään myös suunnittelu- ja urakoitsijapalavereihin osallistumista aina tarpeen mukaan.
Mahdollisista valvontakierroksella havaituista poikkeamista valvojat kommunikoivat havainnon merkittävyydestä riippuen suoraan työnjohtoon valvontakäynnin yhteydessä tai viikoittaisten hankepalaverien yhteydessä. Suurimmat asiat menevät suoraan allianssin projektiryhmän käsiteltäviksi. Mika ja Santeri raportoivat ajantasaisesti havainnot suoraan projektijärjestelmään ja tämän lisäksi tuottavat valvontatoimenpiteistä projektiraportin tilaajalle noin kerran kuukaudessa. ”Tilaajan näkökulmasta on tärkeää, että valvojat tunnistavat roolinsa tilaajan edustajana ja toimivat jämäkästi urakoitsijan suuntaan. Tämä näkyy mm. asennusvirheiden estämisenä, yhteensovittamisena sekä puhtauskriteerien täyttymisenä”, toteaa Espoon seurakuntayhtymän Mika Heimala.
Sekä Santeri että Mika pitävät Tapiolan kirkkoa kiinnostavana hankkeena. Suojellun kohteen erityispiirteet tuovat mielenkiintoisia nyansseja työhön epätyypillisine asennusratkaisuineen. Valvojien rooli on myös varmistaa, että suojeltuun kohteeseen liittyvän esteettisyyden merkitys on sisäistetty kaikissa rakennusvaiheissa. Tilaajana Mika Heimala arvostaa valvojissa itsenäistä otetta työhön, jämäkkyyttä sekä selkeää raportointia. Valvojamme kokevatkin saavansa hankkeessa mukavasti vastuuta, mikä näkyy työn haasteellisuutena ja monipuolisuutena. ”Tutun tilaajan kanssa on syntynyt luottamus, joka mahdollistaa työn itsenäisyyden ja laajan vastuun. Tämä on molemminpuolinen etu”, toteaa Mika. Sekä Mika että Santeri kokevat valvojan työhönsä liittyvän vapauden ja monipuolisuuden motivoivana. Eikä työn merkityksellisyyttä tarvitse kaukaa hakea; oman työnsä kautta he antavat merkittävän panoksen monin puolin arvokkaalle rakennukselle, jolla on kosketus lukuisten ihmisten elämään ja järkkymätön paikkansa Tapiolan katukuvassa.