Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy:n hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 3.5.2021 alkaen Minna Heinosen. Hän siirtyy tehtävään Destia Oy:stä, jonka johtotehtävissä hän on tehnyt 20 vuoden uran.
Valvontakonsulttien menestystekijöihin kuuluu kyky uudistua strategisesti ja operatiivisesti. Myös yrityksen asiakaslupaus ”astetta paremmin” velvoittaa johtoa kehittämään liiketoimintaa kunnianhimoisesti, mutta hallitusti.
”Visioidessamme tulevaisuutta olemme tunnistaneet asiantuntijaorganisaation keskeiseksi voimavaraksi hyvän ihmisjohtajuuden. Siksi olemme valinneet johtamisen yhdeksi strategisista painopisteistämme”, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juuso Hämäläinen kertoo.
Hämäläisen mukaan tavoitteena on kehittää johtamista entistä modernimmaksi ja varmistaa siten, että yrityksen ihmiset – kaikkein tärkein resurssi – ovat valmiita vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin astetta paremmin myös tulevaisuudessa.
Uusi toimitusjohtaja Minna Heinonen tuo mukanaan tuoreita työkaluja ihmisten johtamiseen ja osaamisen kehittämiseen. Hänellä on paitsi hyvä keinovalikoima osallistavaan, itseohjautuvuutta lisäävään henkilöstöjohtamiseen, myös vahvat näytöt onnistumisista ihmisten johtajana. Hänen johtamistapansa, kokemuksensa ja välitön persoonansa tukevat erinomaisesti Valvontakonsulttien halua uudistua kokonaisvaltaisesti, jatkaa kasvu-uralla ja kulkea omaa, kilpailijoista erottautuvaa polkuaan.
”Kannattavan ja kehittyvän liiketoiminnan perusta ovat vahvat arvot ja yrityskulttuuri, selkeät strategiset tavoitteet, toimiva organisaatio ja innostava johtaminen”, Heinonen summaa näkemyksiään. ”Asiakastyytyväisyys syntyy henkilöstön tuottamasta asiakaspalvelusta, ja panostamalla tasalaatuisen asiakaspalvelun systemaattiseen kehittämiseen säilytämme yrityksen kyvyn kasvaa muuttuvassa maailmassa. Johtamista uudistamalla luomme edellytykset sille, että Valvontakonsulttien osaajat palvelevat asiakkaita jatkuvasti paremmin ja organisaatio pysyy uusiutumiskykyisenä sekä ketteränä”, Heinonen linjaa.
Edeltävä toimitusjohtaja Vesa Koskelainen jatkaa yhtiön hallituksessa ja konsernin toimitusjohtajana.
Lisätietoja: Juuso Hämäläinen, hallituksen puheenjohtaja, Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy, juuso.hamalainen(at)valvontakonsultit.fi, 044 779 9201