-
Vuoden putkiremontti 2023 voittaja
Vuoden putkiremontti 2023 -kilpailun voittajaksi valittiin Asunto Oy Säästörasti. RAPP toimi hankkeen rakennuttamisen tehtävissä tarveselvityksestä alkaen. Hankkeen projektipäällikkö Sebastian Nordström kommentoi tämän hankkeen onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä seuraavaa: Eri vaiheissa hanketta järjestettiin mm. osakastyöpajoja, joissa osakkaat pääsivät keskustelemaan ja suunnittelemaan putkiremontin lisäksi myös muista yhtiön kehitystarpeista. Laadukkaalla valmistelulla ja osakkaiden osallistamisella päätöksenteosta tuli loogista ja sujuvaa. Viestinnän…
-
Rapp Valvontakonsulteille myönnetty ympäristösertifikaatti
Rapp Valvontakonsulttien ympäristöjärjestelmä on sertifioitu RALA:n toimesta 5.10.2023. Ensimmäiset sisäiset ympäristöohjelmat on luonnosteltu jo 2014, mutta kestävyys on ollut yrityksen toiminnassa mukana jo alusta saakka. Ympäristöasiat valittiin tämän vuoden kehityskohteeksi ja sertifiointitavoite on nyt saavutettu. Oman hiilijalanjälkemme vähentämisen lisäksi pyrimme kasvattamaan hiilikädenjälkeämme hankkeidemme kautta. Hiilikädenjälki on yrityksemme toiminnasta aiheutuvat positiiviset ympäristövaikutukset, esimerkiksi tarjoamamme ympäristömerkki-koordinointi.
-
Uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävänsä vahvistaa Rapp Oy:n kannattavaa kasvua
Rapp Oy ilmoittaa ilolla uuden toimitusjohtajan, Petra Erätuli-Kolan aloittaneen tehtävässään 4.9.2023. Petra tuo mukanaan vankkaa kokemusta ja näkemystä erilaisista kasvuyrityksistä, joiden avulla yhtiö tulee vahvistamaan kasvuaan sekä saavuttamaan tulevaisuuden strategiset tavoitteensa. ”Muutokset ovat aina mahdollisuus. Rakennusala on hyvin suhdanneherkkä ala ja viime vuosien tapahtumat ovat painaneet rakentamisen määrää. Lisäksi monessa hankkeessa marginaalit ovat pienentyneet, jolloin…