Valvontakonsultit Oy:n ensimmäinen puolivuotinen on ollut vahva. Tilaajiemme hankkeet ovat onnistuneet hyvin ja projektit ovat menestyneet. Liikevaihdon kasvu on jatkunut vahvana ja kysyntä osaavista rakennuttamisen ammattilaisistamme on pysynyt hyvänä. Näkymät ovat hyvät koko vuotta ajatellen.
”Olemme keskittyneet yhä enemmän rakennuttamisen projektinjohtopalveluihin ja työmaavalvontaan. Nämä palvelut ovat keskiössämme ja lisäksi teemme voimakkaasti kehitystyötä. Kehitystyön ehtona on aina, että hyödynsaaja on tavalla tai toisella tilaaja. Kun asiakkaamme saavat hyvän palvelun lisäksi hyötyä taloudellisesti, olemme onnistuneet”: Tiivistää toimitusjohtaja Vesa Koskelainen.
Valvontakonsultit Oy rakennuttaa ja valvoo tilaajan edunvalvojana uudis- ja korjausrakentamisen rakennushankkeita. Ohjaamme rakennushankkeita tavoitteiden ja kustannusten kautta pyrkien astetta parempaan laadukkuuteen, talouteen ja ajalliseen menestykseen.
Valvontakonsultit Oy toivottaa aurinkoista ja jäätelön makuista kesää kaikille!